keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Hydro Master II-osa

Kun Länsi-Suomen Sokeri Oy (tänään Apetit Oy) ei voinut pitää Säkylän tehdasta
ympäri vuoden tominnassa, koska sokerijuurikas oli kausiluonteinen viljely ja kasvu tavoiltaan, yhtiö osti toiminnan tueksi vuonna 1958 Korpivaara Oy:ltä konepajan, ja sen mukana hydraulisten Hydro-Master traktori-kaivureiden valmistusoikeuden. 
                                                  Valmet 361D ja Hydro-Master 240
Työstökoneet, kaivurit ja pääosa henkilökuntaa siirtyi kaupan myötä Helsingistä Säkylään. Samaan aikaan suurimittainen metsä- ja suo- ojittamisen suunnitelma, 
ns Mera-ohjelma, oli tulossa toteutus vaiheeseen ja kaivureille löytyi kysyntä.
                                             Hydro-Master 240 (Lännen Sokeri Oy)
Hydro-Masterin rinnalle esiteltiin vuonna 1963 ensimmäinen tehtaan itse kehittämä malli, Lännen Ukko-Mestari.
Fodrson power major ja Hydro-Master 240

Muutamassa vuodessa Lännen valtasi puolet Suomen traktorikaivuri markkinoista.  
Ukko-Mestari koeita, sen eri versioita 2T, 3T, 4T, UM 352, UM 355, 475 valmistettiin
noin 200 kappaletta vuodessa. 


Pahin kilpailija oli Puolustuslaitoksen Vammaskosken Tehtaan Vammas Kersantti. 
1960-luvun lopulla Ukko-Mestari varustettiin ensimmäisen kerran yhtiön itse valmistamalla etukuormaajalla.
-----
Ensimmäisen Lännen-merkkinen pyöräalustainen kaivinkoneen prototyyppi valmistui 1970, ja tela-alustainen kaivinkone saatiin sarjatuotantoon 1972. Ensimmäinen kokonaan komponenttirakenteinen kaivurikuormaaja valmistui Lännessä 1982.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Moi
      Kas-kas.
      Sinäkin Mustiksen plazalta.

      Mut.
      Sas :) kuule muuta.
      Toisaalta tännekin on hieman pakko jotakin kirjoitella.
      Uskollisia vierailijoita kun on ollu viimeiset parivuotta
      tasaiseen tahtiin vaikka minkäälaista ei uutta
      en juurikaan ole julkaissut.

      Poista