maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kuvan ja putkien aikaa.. Osa-2

1919 
Vladimir Zworykin rakentaa ensimmäisen toimivan kameraputken, ikonoskoopin. 
Ensimmäinen täysin elektroninen televisiokamera.
               
                 Berlin 1936 Olympischen Spielen / Walter Bruch hinter der „Olympia-Kanone“

1932 Philo T. Fainsworth esittelee sähköisen television (RCA).
Fransworth ja Zworykin patentin hankkinut RCA joutuivat patenttiriitaan.  
      Ensimmäisen kerran tämä televisio toimi 1926, kun Zworykin ja Fransworthin patentit oli yhdistetty RCA:n toimesta, unkarilaisen Kalman Tihanyij  kehittämään kameraputkeen. 
Kalman Tihanyij kehitti kameraputken omaa "radioskooppiaan" varten vuonna 1926 Kuvaputkiväritelevisiot joita käytetään nykyisin, perustuvat tähän tekniikkaan. 

Tätä teknologiaa kokeiltiin vuodesta 1929 asti äänettömänä.
<<<< Soviet Mechanical scan TV-set (about 1931-1938) 
Televisiolähetykset aloitettiin mustavalkoisina Saksassa vuonna 1934. 
Werner Flechsig patentoi maskijärjestelmällä 
(engl. shadow-mask) toimivan väritelevision Saksassa vuonna 1938. 

Berliinin kansainvälisessä radionäyttelyssä vuosi 1939 esiteltiin televisio ensi kertaa yleisölle.



Ensimmäinen Tehcnicolor elokuva kolmen filmin menetelmällä joka esitettään 1933 on Becky Sharp, ohjaajana Rouben Mamoulia.

1932: Ensimmäinen elektroninen mikroskooppi rakennetaan saksassa, Ernst Ruska ja Max Kroll.
1933: Ensimmäinen stereofoninen sinfoniakonsertti lähetetään Philadelfiasta Washinton D.C.hen.
1935: Kodak chrome-filmit valloittavat,sekä elokuvassa ja valokuvauksessa.
1935: Sähkökirjoituskone, valmistaja IBM.
1935: Mangneettinauhaa (Basf) alkaa valmistaa I.G.Farben.
1935: Magnetofoni, valmistaja on Telefunken.
1935: IBM alkaa valmistaa reikäkortteja suomessa.




1936: Sähköinen laskukone, Konrad Zuse.
1936: Voice coder/vocoder, puhe synteesi kone 
1936: Televisio, First television play NBC 1936.
1937: Ensimmäinen tietokone, George Stibiz.
1938: Elektroninen tietokone, John Vincent  Atanasoff
1938: Keksitään sähköinen menetelmä jolla erilaiset väri aineet saadaan tarttumaan paperiin. Syntyy Xerox kopiokone, menetelmästä käytetään nimitystä Xerografia.
1939: Ensimmäinen säännöllinen televisio-toiminta aloitetaan yhdysvalloissa (ncb).
1940: Ensimmäinen kaupallinen Tv-asema ehdotetaan perustettavaksi USA:ssa.
1940: Muovinen magnetofoni nauha esitellään saksassa, valmistaja on Basf.
1941: Kaupallinen Tv-asema Yhdysvalloissa NTSC-system aloittaa toimintansa.











  
1941: Kodak Eastman värifilmit ja Kodak Ektra 35 mm kamera.

1941: Säännölliset televisio lähetykset aloitetaan USA:ssa (NBC / CBS, 15 h/vko).
1942: Elektronista nopeaa putki tietokone rakentamista esitetään yhdysvalloissa.
1943: Yhdysvaltain armeija tilaa (9.4. 1943) tämän ENIAC laitteen. 
1943: Electroninen Colossus putkitietokone rakennetaan Englannissa 
Laitteella pystyy purkamaan kaikki Enigma salakirjoitukset (Alan Turing).
1944: Ensimmäinen täysin sähköllä toimiva väritelevisio vastaanottimen näyttö  
(beam penetration, kehittäjä Blair) esitellään 16.8. yleisölle.
1944: Ensimmäinen ibm-reikäkortteja käyttävä Mark-I tietokone (IBM) rakennetaan.
Konetta käytetään yhdysvaltain laivaston ballististen laskelmien suorittamiseen.
1945: Ehdotus paikallaan pysyvien sateliittien rakentaminen, Arthur C.Clarke.
1945: Yleiskäyttöön tarkoitettu, nopea Eniac Mark-II tietokone valmistuu.

                                                         
1947: Transistorin keksintö aiheuttaa maailmalla toisen teollisen vallankumouksen
1947: Diskjetti ja holografia keksitään.
1948: Polaroid kamera ja Japanilainen 35 mm Nikon kamera tulevat markkinoille.
1948: Kaapeli tv-järjestelmä otetaan käyttöön yhdysvalloissa.
1948: Naarmuuntumaton äänilevy esitellään CBS yhtiön toimesta.
1949: Ohjelmoitava tietokone rakennetaan (Maurice Wilkes).

1950: Vielä vuosi, ennen kuin ilmestyn maailmaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti