maanantai 20. tammikuuta 2014

REMU - BIG FLOAT

Kelluvan telaston keksi Urakoitsija Asko Koskinen joka sovitti oman kaivinkoneensa alkuperäisten telojen paikalle ponttoonit. Ajatus kelluvasta kaivinkoneesta oli syntynyt
jo aikaisemmin, kun oli paljon huvila rantojen puhdistus- ja kaivu töitä joita tavallisella koneella ei voinut tehdä, tai päästä työpaikalle maaston pehmeyden takia.
Koskisen idea on alunperin jostakin 1980 luvun puolivälistä.



Seuraavaksi kone varustettiin tehtaan pitkillä kaivuu- ja nostopuomeilla ja uusi ruoppaja, osa suomalaista innovaatiota oli syntynyt.
Nyt kone kellui ja kykeni liikkumaan kauhan liikkeen avulla avovedessä, tai veneellä hinaamalla jos kohde oli kauempana, vaikka saaressa.

Ensimmäisen kokeiluversion hän rakensi omasta 16 tn Hitachi kaivin koneestaan.
Tähän liitettiin seuraavaksi tehtaalla valmistetut kaivupuomit ja kone oli lähes valmis.
Joitakin parannuksia tehtiin ponttoonin rakenteisiin, muutosten ollessa pieniä.
Seuraava parannus oli suurempi. Koneen toinen ajonopeus muutettiin hydraulisten
ponttoonien leveyden säätämiseen sekä teloja pyörittävä moottori tehokkaampaan.
Koneen telan perus ketjut jatketaan ja telakengät käytetään, lisäten tarpeen mukaan.
Kelluva kaivinkone liikkui nyt koneen hydraulimoottorien voimalla, ja liikkui myös pehmeässä ja syvään upottavassa maastossa veto tehon ollessa riittävä.




Asko Koskinen Oy myi tämän (patenttinsa?) keksintönsä Remu Oy lle, aikaisemmin Soinin Metalli Oy. 
Nyt hän viettää eläkepäiviä asuen talvet usemmiten espanjassa tai asuntovaunulla, viettäen etenkin kesä aikaan suomessa.

Nykyisin yleisesti käytetty kaivinkone on 21 tn Huyndai mutta myös muita merkkejä käytetään, yksilöllisesti peruskoneena jokaisen ostajan toiveen mukaan.

Koneen telan perusketjut jatketaan ja telakengät käytetään, lisäten tarpeen mukaan.

                 
REMU Big Float on ainutlaatuinen kelluva kaivinkone kaikista haastavimpiin ympäristöihin kuten soille, rannoille, jätealtaisiin ja kanaaleihin. 
Kavennettava ponttonialavaunu mahdollistaa helpon kuljetettavuuden julkisilla teillä. REMU Big Float on heti käyttövalmis eikä asennustyötä tarvita. 
Patentit EP 1727687 ja US 7,588,106.

REMU Big Float is a unique amphibious excavator for the most challenging environment like swamp, shoreline, waste ponds and canals. Patented pontoon undercarriage that can be narrowed, enables easy transportation along public roads. REMU Big Float is instantly ready to use without any assembly at the jobsite. Patented EP 1727687 and US Pat. 7,588,106.
                
Big Float REMU est une pelle amphibie unique destinée aux environnements les plus difficiles, tels que les marais, les littoraux, les étangs, les canaux, les rivières, les estuaires.... Les pontons flottants brevetés, dont la largeur peut être réglable hydrauliquement, permettent un transport aisé sur les routes publiques. Big Float REMU est prêt à être utilisé instantanément sans montage sur le lieu de travail. Brevet EP 1727687 et brevet aux États-Unis n° 7,588,106.

REMU Big Float – уникальный экскаватор-амфибия, созданный для безопасной работы в районах с наиболее сложным рельефом местности, таких как болота, береговые ландшафты, хвостохранилища и каналы. Запатентованное понтонное шасси может сужаться, что позволяет перевозку экскаватора по общей дорожной трассе. REMU Big Float мгновенно готов к работе и не требует никаких дополнительных мер на рабочей площадке. Патент EP 1727687 and US Pat. 7,588,106.
-------------
REMU-seulakauha on monikäyttöinen työkalu kaivantojen täyttämiseen, sekoittamiseen, seulontaan ja murskaukseen. 
REMU on kehittänyt seulontalaitteita 1980-luvulta lähtien, minkä johdosta meillä on yli 20 vuoden kokemus seulontalaitteista ja seulottavista materiaaleista. 
Vuosien mittaan useita yksityiskohtia on paranneltu siten, että voimme ylpeinä esitellä markkinoiden edistyneimmät ja tehokkaimmat seulat.

                 
REMU screening bucket is a multifunctional tool for padding, mixing, separating and crushing. REMU has been developing screening devices from 80’s, which gives us more than 20 years of experience on screening devices and materials. During the years, several details have been improved in the way that we can proudly present most sophisticated and efficient screening attachment on the market.

               

Le godet cribleur REMU est un outil multifonctionnel qui permet de remblayer, broyer, excaver et concasser. REMU développe des appareils de criblage depuis les années 80, ce qui lui confère plus de 20 ans d’expérience en matière d’équipements et de matériels de criblage. Au fil des années, des améliorations ont été apportées. Aujourd’hui, nous sommes fierts de vous présenter des accessoires de criblage les plus sophistiqués et les plus efficaces.

Просеивающий ковш REMU – многофункциональный инструмент для засыпки, смешивания, разделения и измельчения. Компания   REMU  совершенствует просеивающее оборудование с начала 80-х годов, что позволяет её накопившемуся опыту успешно модифицировать свою продукцию. За годы работы  некоторые детали ковшей были заметно улучшены, и  мы можем с гордостью представить самые эффективные и  изощрённые инструменты просеивания на рынке.
-------------
               
Combi on kompakti ja tehokas seulonta-asema, joka on suunniteltu erityisesti ruokamullan seulontaan. 
Muista tähtiseuloista poiketen Combin terät ovat kulutusterästä, eivät muovia. 
Kestävä rakenne mahdollistaa luotettavan toiminnan kaikissa sääolosuhteissa. Combi-seulonta-aseman kapasiteetti on jopa 300- 400 m3/tunti, mallista riippuen.  

REMU Combi is compact and efficient screening plant which is designed specially to process topsoil. Depart from other star screens, blades of Combi are made from steel, not rubber. This durable structure will ensure reliable operation in all weather conditions. The capacity of Combi plants can reach 300 to 400 m³/h (~400 y³/h) depending on model.

La double table de criblage REMU est compacte, efficace et conçue spécialement pour traiter la terre végétale. À la différence d’autres cribles à étoile, les disques de la double table sont en acier et non en caoutchouc. Cette structure durable garantit un fonctionnement fiable quelles que soient les conditions météorologiques. La capacité de production des doubles tables peut atteindre 300 à 400 m³/h selon le modèle.

REMU Combi – компактная и эффективная просеивающая установка, сконструированная специально для процесса переработки верхнего слоя почвы. В отличие от  других просеивателей, ножи  Combi выполнены из высокопрочной стали, а не из пластмассы. Такая конструкция обеспечивает надёжную работу установки в любых погодных условиях. Производительность установки Combi - от 300 до 400 куб.м, в зависимости от модели.


                                             Remu (Hurricanes) and His All Stars Orchestra

3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hello, Jean-Charles.
      : D
      Do you know. I do not know how to swim (never).
      "Dive" yes parts, and deep! :)
      Same nice days maybe my (mast) buy this macine, if the rains continue, and I'm too heavy walk for the swamp.
      Fortunately, just now there is frost - 24 celcius

      By the way
      Finland is 187 888 over a five-acre rate of the lake.
      Of these, 56 000 with an area of ​​over one acre.
      More than ten square kilometers of lakes is 309
      Swamp about 8.9 million hectares.

      Finland's inland waters, surface area is estimated at 33 350 square kilometers.
      Approximately 10.2% of the total area of ​​Finland.

      The Finnish coastline is 314 000 km = eight times around the Earth
      Islands is 178 947 (only 1400 Greek)
      Rivers of about 647
      Of these, 90 will fall into the sea or over the limit.
      So, when you coming here rental (or pay) little summer house...

      Poista
  2. Sorry.
    Wrong (island) size of an my acre.
    Mast be Hectare
    Acre only 4.047 m2,
    Hectare is 10.000 m2.

    VastaaPoista