perjantai 23. elokuuta 2013

Elokuvia ja Sarjakuvia. Osa 2.

Olen lapsesta asti ollut kiinnostunut kaikesta mitä Western elokuvat, sarjat ja lehdet ovat pystyneet tarjoamaan. Tämä kiinnostus alkoi jo varhain lapsuudessa, aikana kun en vielä osannut lukea, voin vain katsella kuvia.

Ensi kosketuksen sain tietysti naapurin ison pojan Sarjakuvalehdestä ja myöhemmin kun olin jo oppinut lukemaan sairaalassa aikaa viettäessäni, jossa näitä lännen lehtiä oli tosi paljon, jotka juuri siihen aikaan 1950 luvulla saivat suomessa suuren suosion,
aina aikuisuus ikääni asti, elokuva harrastus vain lisääntyi filmien tarjonnan ansiosta. 

Tuon nuoruuden aikaan televisio ei ollut vielä ehtinut valloittaa joka kodin nurkkausta
ja mainittuja kulttuuri nautintoja saadakseen oli mentävä teatteriin, filmin nähdäkseen.

On oikeastaan kummallista, kun suurin osa lännen elokuvista sijoittuu Yhdysvaltojen sisällis sodan jälkeiseen aikakauteen, harvemmin tätä aikasempaan, muutama elokuva myöhempään aikaan kuten kuten mexicon vallan kumoukseen, joka on seuraava aihe tai aikakausi-teema monissa 1960 luvun filmatisoinneissa.

Elokuva on parhaimmillaan sen viedessä mukanaan kihelmöivään, hengitystä salpaavaan tunnelmaan, joka tulee esiin näytelijän luoman karisman, ohjauksen sekä leikkaajan ja tietysti musiikin ansioista. 

          

Tätä tunnelmaa ei synny enää nykyaikaista elokuvaa katsottaessa, joista löytyy vain toimintaa, räiskettä, räminää ja digitaalisia, toinen toistaa seuraavia kohtauksia, ilman kunnolliseen elokuvaan mielestäni kuuluvia rooliin istuvia osaavia näyttelijöitä, juonta, asusteita sekä lavasteita, kuten asusteet, esineet, kalusteet ja erilaiset rakenteet.
Toisaalta tälläinen elokuva kuvaa hyvin nykyaikaista hektistä elämän suuntausta, vain erilaisia tapahtumia, joiden avulla voi siirtyä jälleen uuteen elämykseen.

Lännen elokuvien suosion voidaan katsoa alkaneen oikeastaan tästä Stagecoah / Postivaunut elokuvasta, josta monet myöhemmät, etenkin italo- western otti mallia.
Suosio johtui paljon luonnossa (Monument Valleyssa ja Victorvilleyssä) kuvattujen kohtausten ansiota ja aitojen tapahtumapaikojen käytöstä, joita filmissä on paljon.  

Tämä antoi alku-sysäyksen monille myöhemmille western elokuville joiden kuvaus kohtauksia kuvattiin aidossa luonnossa ja tapahtumapaikoilla hyödyntäen elokuviin luonnon antamia mahdollisuuksia yhä enemmän.

Elokuvan sivuosan esittäjä Thomas Mitchell, joka "antoi" kasvonsa ja hahmonsa italialaiseen sarjakuva lehteen, josta hänet tunnetaan nimellä Tohtori Salasso.

                                                       Thomas Mitchell

                                                       Tohtori Salasso

Villi Länsi, myöhemmin Kapteeni Miki lehteen "antoi" kasvonsa ja hahmonsa myös eräs toinen henkilö joka Roy Rogers elokuvista ja tv sarjoista, oli apulaisena tullut tunnetuksi näissä sarjoissa ennen kuin sarjojen suosio hiipui.

                                                George "Gabby" Hayes  
                                                                      Windy.
                                                            
Intiaanipäällikkö sarjakuvalehti, pääosan hahmo seikkaili menestyksekkäästi lehdessä jossa niin hyvän kuin pahan tekijät olivat useimmiten intiaaneja. 
Hieman myöhemmin tämä sankari joutui lehden kustantajan vaihtuessa apulaiseksi Tonto (= Hölmö) nimellä entiselle, nyt pääosassa olevalle Lone Rider hahmolle. 

Lone Rider avustajan roolista tämä intiaani siirtyi toiseen italialaiseen western sarjakuva lehteen, tällä kertaa Tiger Jack nimellä, samoin puettu ja varustettu, tosin vyöllä ollut colt vaihtui winchester kivääriin jolla aseistettuna toimii edelleen Tex Willer apulaisena.


Tässä lehdessä pääosassa seikkaili hahmo, jolle Gary Cooper "antoi" kasvonsa sekä vaatteet sekä värit. Sankari, jolle piirtäjä hieman myöhemmin antoi omat kasvonsa.


Hahmo siirtyi tähän lehteen suoraan Sheriffi lehdestä jota Tähti-Sarjat julkaisi. Tästä lehdestä siirtyi willerin paidan rinnassa oleva, yhä vielä esiintyvä Yön Kotka kuva.
                                                                    Yön kotka

Hieman myöhemmin intiaani ilmestyi valkokankaalle vaalea asuisena kaksipiippuinen kivääri aseenaan, valkoihoisen kumppanin rinnalla.




Hieman torso ja aneeminen tästä sivusta tuli, aikasempaan yritys kertaan verrattuna, eikä kerronta suju edes itseä tyydyttävällä tavalla, kirjoittamisen fiilingin puuttuessa.

Ehkäpä lisää toisella kerralla, yhä vielä kun harmittaa ne bittiavaruuteen kadonneet molemmat aikaisemmat luonnokset.

tiistai 20. elokuuta 2013

Elokuvia ja sarjakuvia... Osa 1.

Hemmetti.

Pari tuntia hieman turhaa vaivaa ja kaikki katosi jonnekin bittiavaruuteen, koskaan enää löytymättä ja vielä kahdesta eri luonnoksesta...

Harmittaa kun näinkin korvaamattomat textit häipyvät pois, niille mitään voimatta.

Aikalisä, ja ehkä tämä jokin kaunis kerta onnistuu...

 
       


keskiviikko 14. elokuuta 2013

VAMMAS INDUSTRY Osa-2 / SNOW REMOVAL

Vammas lumenpoistolaitteitaon ollut toiminnassa Euroopan lentokentillä vuoden 1980-luvun alusta asti. 
Ensimmäiset Pohjois-Amerikan markkinoille toimitetut laitteet ovat vuonna 1988 New Yorkin John F. Kennedyn kansainväliselle lentokentälle, käyttöön otetut koneet.

Boston Logan International Airport ja Toronto Pearson International Airport Fortbrand Services ovat yksinomainen maailmanlaajuinen jakelija Vammas tuotevalikoimaan pohjoisen amerikan markkinoille.

Kaikki Vammas laitteet on alunperin kehitetty Suomessa ja valmistanut Patria Oy. 
Nykyinen yritys Patria, Vammala yksikkö, valmistaa puolustus teknologia-tuotteita. 

Strategisten laskelmointien takia, tuotanto Vammas tuotevalikoimaan lopulta siirrettiin Yhdysvaltoihin, jossa Al-Jon Manufacturing hankki laitteiden tuotanto-oikeudet vuoden 2010 heinäkuussa.
Vammas tuotevalikoimaan käsittää laajan valikoiman kentälle talvikäytössä laitteita.

         
 
Suurin osa valmistavasta liiketoiminnasta Vammalassa on myy
Vammas-lumenraivauskaluston tuoteoikeudet myytiin maaliskuussa 2008 yhdysvaltalaiselle Hagie Manufacturing Companylle. 
                                     


                                         
                                                         Vammas B 400 
2.7.2010 Yhdysvaltalainen Fortbrand Services Inc. osti Vammas lentokenttien lumenraivauskoneiden tuoteoikeudet Hagie Manufacturing Company'lta. 

           
Samalla Fortbrand Services Inc. myi Skiddometer BV11 kitkanmittauslaitteiden tuoteoikeudet Moventor Oy:lle. 
Syyskuussa 2008 Windhoff Vammas –nimen alla toiminut lentokenttäkalusto liiketoiminta myytiin saksalaiselle Laweco Maschinen- und Apparatebau GmbH:lle.

Pajakulma Oy on vastannut nykyisen Vammas-tuotelinjan, joka käsittää lentokenttien lumenraivauskaluston, uusien koneiden myynnistä sekä varaosista, huollosta ja teknisestä tuesta Suomessa ja Ruotsissa heinäkuun alusta alkaen. 

            
Vammas-tuotelinjan laitteet valmistetaan Yhdysvalloissa Al-Jon Manufacturing LLC:n toimesta ja Euroopan markkinoille menevät koneet Sastamalassa Komas Oy:llä. 
Tuotelinja on kapea ja asiakaskunta rajoitettu, mutta Pajakulman muu toiminta täydentää sitä hyvin.

Heinäkuun alussa 2010 Hagie Manufacturing Company myi Vammas-tuotelinjan (lentokenttien lumenraivauskalusto) ja Skiddometer-kitkanmittauslaitteiston markkinaoikeudet. 
Ostaja, Fortbrand Services Inc on toiminut Vammas-laitteiden dealerina Pohjois-Amerikan markkinoilla vuodesta 1998. 

Osana tuoteoikeuksien ostoa Fortbrand oli neuvotellut valmiiksi Pajakulma Oy:n kanssa Vammas-tuotteiden jälleenmyyntisopimuksen koskien Suomen ja Ruotsin markkina-aluetta. Skiddometer-kitkamittauslaitteistojen tuoteoikeudet Fortbrand myi Moventor Oy:lle.

Pajakulman Sastamalan yksikön päällikkö Timo Toijonen kertoo, että lentokenttäaurojen ja harjapuhaltimien edustus sopii hyvin Pajakulmalle. ”Yritysten välillä on ollut jo pitkään tiivistä yhteistyötä. Hinattavien harjapuhaltimien vetoautot on varusteltu tiekunnossapitovarustuksella ja -hydrauliikalla sekä vetopöydällä Pajakulman toimesta. 

Jatkossa tämä kokonaisuus tulee entistä suuremmalta osalta Pajakulmalta. Laitteet valmistetaan edelleen täällä Sastamalassa, kuten ennenkin, ja vetoautojen varustelut tehdä muissa Pajakulman toimipisteissä.”

Toimipiste jatkaa Sastamalassa Patrian tiloissa entiseen tapaan. ”Meillä on tässä hyvä sijainti niin maantieteellisesti, että tilojen ja yhteistyökumppaneiden suhteen. Useat lentokentät ovat tästä lähellä eikä Helsinki-Vantaallekaan ole kahtasataa kilometriä pidempi matka.”

Palvelu pelaa

Laitteiden huoltovastuu tarkoittaa käytännössä, että asentajat ovat valmiita lähtemään myös kentälle tekemään tarvittavia huolto- ja korjaustöitä. ”Meille voi tulla esimerkiksi Vantaalta soitto aamulla avun tarpeesta. 

Asentaja ottaa varaosan tästä mukaan ja ajaa kentälle, jolloin helpohkossa tapauksessa kone on taas iltapäivällä käytössä. Merkittävänä apuna meillä on tällä Sastamalassa sijaitseva varaosavarasto.”

Varaston kattavuus on hyvä. Se on mahdollista sillä, että samoissa tiloissa toimii sekä Pajakulma, Fortbrand Service, Moventor sekä Hagie Europe, jolle toistaiseksi jäi valtaosa tuotannon ja varaosien varastosta. 

Varaosamyynti kuuluu Pajakulmalle myös Baltian osalta.

Harjan käyttö kuluttaa luonnollisesti harjoja. 

Niiden kustannus onkin varsin merkittävä osa kokonaiskuluissa, Toijonen kertoo sen olevan lähes polttoainekulun luokkaa. 
”Harjoissa edustamme laadukasta ruotsalaista Mase Brush -merkkiä.”

Yksi merkittävä toimintalinja ovat käytettyjen koneiden peruskunnostukset. Näissä kone puretaan ”atomeiksi”, esimerkiksi moottori peruskorjataan, kaikki hydrauliikkaletkut uusitaan, kuluneet komponentit korvataan uusilla ja niin edelleen. 
Ohjaamo puretaan täysin ja modernisoidaan ja lopuksi kone saa uuden maalin pintaan – toimenpiteen jälkeen konetta ei helposti erota uudesta. 

”Nämä ovat isoja projekteja emmekä ota kuin yhden tällaisen vuodessa. Omien kahden asentajamme lisäksi näissä projekteissa käytetään useita Komasilta 'lainattuja' asentajia”, sanoo Toijonen.

Vammas-laitteet

Vammas-tuotemerkillä valmistetaan lentokenttien lumenraivauskalustoa. Aurauslaitteissa on edessä vinoetuaura, keskellä harjalaite ja työ viimeistellään puhaltimella. 
Suurimmat laitteet ovat yleensä itsekulkevia ja niitä käytetään suurilla lentokentillä. Tällaisia laitteita ei Suomessa ole kuin Vantaalla ja Oulussa. 

Yksi suurimman 5500-mallin kone on tehty myös kuorma-autovetoisena Baltiaan. Tyypilliset Suomessa käytettävät aurauslaitteet ovat kuorma-autolla vedettäviä SB 4500 -laitteita, yleensä vetopöydällä, mutta myös nokkapyörällinen versio on mahdollinen.
Edellä mainituilla aurauslaitteilla lumi siirretään kiitoradalta lamppurivin tuntumaan. 
Siitä kauemmas lumi voidaan siirtää Vammas B 400 -lingolla, joka on tarkoitettu 18-tonnisen pyöräkuormaimen lisälaitteeksi. 
Liukkaudentorjuntaan käytettävää kemikaalilevitintä tarjotaan päämiehen Hagien valikoimasta.
- Juha Kuusjärvi -

             

The Vammas SB (Sweeper Blower) 3600 tow-behind allows the customer to realize the benefits of Vammas technology, while using any chassis it desires. 
A P5600 plow, hitch, fifth wheel mount, in-cab control panel and counter weights are all provided as part of the package to be used in conjunction with the selected chassis. 

The Vammas SB 3600 is very capable of increasing the production of any airfield’s snow removal operation.  
The combination Plow, Sweeper, Blower ensures maximum performance is achieved on every pass, while operating at speeds of 37mph (60km/h). 

The Vammas SB 3600 has a quick detach plow and a transporting broom, which allow the Vammas to be stored in any maintenance facility or transported on public roads.  The one Mercedes engine provides 350hp for sweeper power supply.  

The 36in (940mm) diameter broom rotates at maximum of 820 rpm.  The air blast folds down from the body of the Vammas SB 3600, producing air speed in excess of 250mph on the surface.

The Vammas SB (Sweeper Blower) 4500 tow-behind allows the customer to realize the benefits of Vammas technology, while using any chassis it desires. 
 A P7000 plow, hitch, fifth wheel mount, in-cab control panel and counter weights are all provided as part of the package to be used in conjunction with the selected chassis.  
The Vammas SB 4500 is very capable of increasing the production of any airfield’s snow removal operation.  
The combination Plow, Sweeper, Blower ensures maximum performance is achieved on every pass, while operating at speeds of 37mph (60km/h). 
The Vammas SB 4500 has a quick detach plow and a transporting broom, which allow the Vammas to be stored in any maintenance facility or transported on public roads.
The one C-11 Caterpillar engine provides 420hp for sweeper power supply.  The 46in (1170mm) diameter broom rotates at maximum of 720 rpm.  
The air blast folds down from the body of the Vammas SB 4500, producing air speed in excess of 250mph on the surface.

             
Многоцелевая прицепная аэродромная уборочная техника «Вамос»(VAMMAS SB 3600, SB 4500, SB 5500), Финляндия
Многоцелевая аэродромная уборочная техника VAMMAS (SB3600, SB4500 и SB5500) специально разработана для обслуживания взлетно-посадочных полос и рулежных дорожек в аэропортах в зимний период. 

Эта уборочная техника сочетает в себе функции плужной и щеточной очистки, обдува и обеспечивает качественную подготовку аэродромных покрытий к движению воздушных судов.

Последняя разработка - VAMMAS SB 5500 в отличии от аэродромной техники SB 3600 той же марки, имеет большую ширину плуга, а следовательно, обладает более высокой производительностью и скоростью очистки.

Прицепная техника VAMMAS SB используется для быстрой уборки снега на территории гражданских и военных аэропортов - скорость снегоуборочных машин может достигать 60 км/ч. Аэродромная техника «Ваммас» проста и надежна в обслуживании, и соответствует высочайшим стандартам скорости и качества выполнения работ. 

Уборочная техника легко сцепляется с прицепным устройством буксира. В транспортном положении уборочная щетка поворачивается параллельно раме, что позволяет машине проезжать даже в неширокие проемы и ворота.

Высокая производительность аэродромной уборочной техники VAMMAS SB обеспечивается следующими стандартными и опциональными функциями:

Модуль дистанционного управления с графическим дисплеем и рычагом управления (джойстиком);
Управление задними колесами для контроля положения отвала, щетки и воздуходувки;
Антиблокировочная система тормозов ABS;
Автоматический подъем щетки при включении заднего хода уборочной машины;
Самодиагностика;
Автоматический либо ручной контроль положения щетки;

Энерго- и топливосберегающий двигатель с пониженным выхлопом;

maanantai 12. elokuuta 2013

VAMMAS BACKHOE Osa-1

            
Vammas oli Vammalassa sijainneen Puolustusministeriön omistaman konepajan tuotemerkki. 
Tehdas valmisti muun muassa kaivureita (Backhoe)
Puolustusministeriön tehdas Santahamina valmistettiin hydraulisen traktorikaivurin prototyyppi jo vuonna 1954. 
Uittoväylän ruoppausta talvella Hydro-kaivurilla (myöhemmin Riuku-Vammaksena tunnettu).; Elias Purhonen
Tätä Hydro -nimistä laitetta valmistettiin lähes 200 kappaletta Santahaminassa, mutta tehdas paloi 1957, minkä jälkeen tuotanto siirrettiin Vammalaan, jossa Puolustuslaitoksen Vammaskosken Tehdas jatkoi traktorikaivurin valmistusta. 
Kaivuri sai nimen kosken mukaan Vammas. 
PL Vammaskosken Tehdas ja Oy Tampella Ab:n puolustusvälineyksikkö yhdistettiin vuonna 1991 
(PL = Puolustus-väline-Laitos)
                                  
                                                                        Vammas "Riuku" Kaivuri
 Riuku-Vammas oli tehtaan ensimmäinen malli, ja se sai nimensä ohjaamon ylle sijoitetusta, pitkän varren päässä olleesta vastapainosta. 
Ensimmäiset sarjavalmisteiset koneet valmistuivat 1955 Santahaminassa, ja silloin se tunnettiin nimellä Hydro ja oli samalla aivan ensimmäisiä hydraulisia kaivureita euroopassa. 



Kuten kaikissa kaivureissa tuohon aikaan, oli Riuku-Vammaksessakin peruskoneena traktori, useimmiten se oli Fordson Major, sittemmin Power Major tai Super Major. 
Toinen vaihtoehto oli lähinnä Nuffield "4", 4/60 tai 10/60, mutta Fordsonia pidettiin järeämmän rakenteensa vuoksi sopivampana. 

                                    Vammas 6,5 jälkeen Ford 5000

Kaivuri painoi paljon ja maantie ajo suorat jäykät taka-akselit eivät kestäneet. Koneen hypähtely kuoppaisella tiellä aiheutti liikaa rasitusta taka akseleihin.
Pääasiassa "Riukua" käytettiin metsäojien kaivamiseen.
Kaiken kaikkiaan "Riukua" valmistettiin yli 1000 kappaletta. 
Koska Riuku-Vammaksessa oli varsin alhainen työpaine, oli mainoshokemana "Matalapaineinen, hyvämaineinen"




Vammas "Kersantti"  Ford 4000

Vammas Major + Ford 6610

                                    
                                                                                   Vammas "Major"  Ford 6610

Kersantin seuraajaksi esiteltiin 1970-luvun lopussa Major. 
Näkyvimpänä muutoksena siinä oli kokonaan uusi puomisto, eikä siinä ollut enää traktorin pellityksiä näkyvillä. 
                                     
                                           Vammas Major C 

"Vanhan" Majorin peruskoneena oli Ford 6610. Majorista esiteltiin 1984 uudistettu versio jonka muutoksena oli uusi, ergonomialtaan huomattavasti kehittynyt turvaohjaamo, uusittu pellitys, sekä väritys; tutun keltaisen lisänä oli musta katto ja konepelti. 
Peruskoneena oli 82 hevosvoimainen Ford 6610, tai sen turboahdettu versio 7610, jossa oli 100 hevosvoimaa. Vaihteistona siinä oli tavallinen Fordin 8+2 vaihteinen synkronoimaton, mutta vaihtoehtovarusteena oli saatavissa englantilaisen Brockhousen valmistama momentinmuunnin ja suunnanvaihtaja, jonka oleellisin hyöty oli helpompi ja pehmeämpi liikkeellelähtö siirrettäessä konetta ojankaivun aikana. 

1980-luvun alussa sai uuden Ford County 774-traktorin tai Vammas Majorin ostaja kaupanpäälle ilmaisen matkan USA:n Fordin tehtaille.

Kesko OY:n kautta markkinoitiin myös Majoria 80-luvun jälkipuoliskolla. Se oli Vammaksen ensimmäinen komponenttikone, eli se ei enää perustunut traktoriin. Moottorina oli Kubota, muunninvaihteistona ja taka-akselina ZF.
Tämä siksi kun kesko edustamat Nuffied ja Leyland traktori valmistukset loppuivat.


                                                     Vammas Korpraali

Korpraaleja valmistettiin 1970-luvun alussa 10 koneen sarja, se oli ainoa Vammas, jossa tukitassujen sylinterit olivat pystysuorassa, (eurooppalainen) ilman saranoita. 
Kaivulaitteessa oli myös mekaaninen sivusiirtomahdollisuus. 
Korpraali oli Vammaksen ensimmäinen yhdistelmäkone, eli edessä oli etukuormaaja.Oli myös nelivetoinen (carraro) malli.
Konetta valmistettiin Ford 6610 ja kaksi Leyland 272 syncro traktorin päälle.


                                         Vammas Pioneer


                                                           Vammas "Magnum" Kubota 6 cyl engine.

Magnum esiteltiin Pioneerin seuraajaksi ja se oli Vammaksen ensimmäinen runko-ohjattu kone. Siinä oli runko-ohjauksen lisäksi myös etupyöräohjaus. 



Kubotan 6 sylinteri. moottori, Sauer-Sundstrand hydrostataattinen ajovoimansiirto, Hurth taka-akseli + aluevaihde, Carraro etuakseli ja Rexroth kuormantunteva (L-S) työhydrauliikka. 

Magnum sai erittäin hyvän vastaanoton, mutta mallin lanseeraus tapahtui juuri 1990-luvun alun laman kynnyksellä ja myyntimäärät jäivät vähäisiksi. 
Koneviesti-lehden viikon kestäneessä testissä kone sai suorastaan ylistäviä lausuntoja erityisesti ohjaamon ergonomia sekä ketteryys. 
Magnum markkinoitiin Suomessa Keskon, Ruotsissa Kommunal Maskiner'n kautta. 

Vammaksen ura kaivureiden valmistajana päättyi vuonna 1992, kun Lännen Tehtaat osti Vammaksen kaivurituotannon. 
Vammas keskittyi sen jälkeen maanrakennuskoneissa tiehöyliin ja Lännen Tehtaat kaivureihin.

Kaivureiden lisäksi Vammas valmisti myös tiehöyliä. 
(JUNE, JU-14, myöhemmin RG-6V, RG-14, RG-16, RG-17, RG-18, RG-181, RG-186, RG-281 RG-286, RG-254)


Aluksi ruotsalaisella lisenssillä olevia (June ja JU-14) maantie karhu (höylä).
1960-luvulta lähtien omaa tuotekehitystä olevaa Teräskarhu merkki tie höylä. 

Tiehöylästä käytettiin ensin nimeä "tiekarhu", koneen suurten voimien johdosta.
Tiekarhuna nimi säilyi vielä silloinkin kun aloitin koulun. 
Vasta myöhemmin tuli "oikeita" teräskarhu merkkisiä tiehöyliä, jotka höyläsi tietä.
                                                      Tiekarhu (Road-bear)

                                                   Oikea Teräskarhu / Real Steel-Bear (myöhemmin Lokomo)

Lokomo AH 132 

                                                               Lokomo AH 134
                        

                                                                Vammas RG-14

                                                            
                                                                    Vammas RG 16

Tiehöylä liiketoiminta ja valmistus myytiin vuonna 2007 Veekmas Oy:lle. 
VEEKMAS OY