maanantai 25. maaliskuuta 2013

Elokuvia ja elämää...

                   

Olin vielä kansakoulussa, kun änkesin Citikkaan miesten mukaan ensimmäiselle elokuvareissulleni. Kipinän antoi auton kuljettaja, Setä-Pentti, joka oli tullut lukemaan ilmoitus sivuja viikon vanhasta Lalli lehdestä jonka ilmoituksia nyt innokkaasti selaili, omansa jo pois heitettyään.

Lehden kulutus oli suurta ja suosittua, käytettiinhän sitä pehmeän paperimateliaalin johdosta suosituimpana paperina, mitä tuohon aikaan ulkohuusseihin saattoi löytää, Maaseudun Tulevaisuus, joka tienoon taloissa oli toiseksi luetuin, osoittautui liian  kovaksi paperin laadultaan, josta sormi sujahti liian helposti pyyhkimistilanteessa läpi.

Löytyi tetterien elokuva-ilmoitukset, jossa Kino mainosti Navaronen Tykit esitystä. Filmi oli pyörinyt täyden viikon ja se oli kielletty alle 16v ikäisiltä. Olipa siinä myös kaikkien muiden lähitienoon teatterien elokuvien, viikon aikana olevat esitykset.

Autossa odottelimme sisään menevien tungoksen loppumista, miesten pähkäillessä lipun ostoa ja sitä olisiko vielä tyhjiä istumapaikkoja ja pääseekö poika sisään kielletty alle 16v ikärajalla olevalle esitykselle, samalla kun katselimme ovesta sisään aulaan.
Oli tiistai keski-talvinen raskaiden lumipilvien peittämä taivas sai illan pimeäksi, aamulla alkanut lumisade loppunut, suojainen lumikeli vaihtunut pakkasen puolelle.



Porukka oli ujuttautunut sisään, alkumusiikki alkanut soida, aloitusfilmit kestäisivät runsaat viitisentoista minuuttia, ennen varsinaisen elokuvan aloittamista.  Koko pieni eteisaula oli tyhjä, niin myös ainoan lipunmyyntipisteen edusta, pikkuruisen vahtimestarin istuessa eteisen penkillä tupakoimassa. 

Kuljettaja hivuttautui sisään kysymään tilannetta. Isän kanssa seurasimme perässä. Paljon oli väkeä, parvekkeella olisi vielä neljä tyhjää tilaa joten menimme sisään, mutta vahtimestari kuljettajan pyynnöistä sekä saamistaan taskulämpimistä snapseista huolimatta teki tenän kohdallani.  Ei käy. Liian pienikokoinen, poikaa ei voi päästää muun yleisön takia.

Mikäli olisi ollut jokin muu arki ilta, olisin päässyt helposti sisään, mutta nyt kun kyseessä olisi paikkakunnalla viimeinen esityskerta, tämä jäi meiltä kaikilta näkemättä koska viikolla olleita näytöksiä ei oltu huomattu riittävän ajoissa, joten katsomisen aie oli jäänyt viimeiseen hetkeen. Tämä harmitti etenkin kuljettajaa. Isäni ehdotti jäämistäni autoon filmin keston ajaksi, kuljettajan epäillessä kylmettymisherkkyyttäni, joka oli tosiasia.

Niimpä Elokuvateatteri Teljä oli seuraava kohde, jonka varhais-näytökset alkoivat sunnuntaisin jo neljältä, ilta kuudelta ja kahdeksalta, myöhäisnäytökset kymmeneltä.  Kinossa oli näytöksiä viikoloppuisin vain kaksi ja ne alkoivat  aina 19.00 ja 21.00. ja koska se oli vanhempi teatteri, oli se useimmiten etusijalla uutuusfilmien esitysten kanssa, jotka sen esityksiin lähes poikeuksitta aina kuuluivat.

Hetken kuluttua olimme Elokuvateatteri Teljän upeassa ja avarassa aulassa, jossa vastassamme oli mustalippaiseen vihreäkankaiseen nyöritettyyn koppalakkiin, samanvihreään pitkäliepeiseen villakankaiseen (seviotti) sääreen asti ulottuvaan mantteliin pukeutunut suurikokoinen lempeän näköinen mies kiiltävine kenkineen, takin kaulusliepeiden alta näkyvine solmioineen. Asusteet oli koristeltu keltaisilla punoksilla, niin lakkinauhat, manttelin poletit, saumat, kauluslaatat, hihamerkit, hihansuiden leikkaukset, kuin edustan liepeiden reunat.


Suurelta näyttävän, ulko ovelta pitkittäisen suorakaiteen muotoisen pylväs-sali aulan  reunimmaisina olevien kahden pylvään ympärille oli tehty pyöreä, yhdeltä osalta luukku-ikkunoitu, toiselta ovella varustetut lipun myyntikojut, joiden sisällä istui lipunmyyjä ja aulan keskelle sijoitetussa kolmannessa pyöreässä pömpelissä kohtisuorasti tetterin sisäovea vastapäätä seisoi naishenkilö myyden tupakkaa, makeisia, juomaa ja muuta pientä naposteltavaa, purukumeja lukuunottamatta, joiden käyttö tetterin sisällä oli kielletty.

Kaikki pömpelit, myös seinien puoliväli, aina teatteriin johtavien rappujen molemmilta sivuilta oli paneloitu oven molemmin puolin rimoituksen tapaisella, vaalean ruskealla lakkaverhouksella niin että puiden syyt näkyivät. 

Verhous ylettyi neliön muotoisen aulatilan sivuseinille, aina neljä osaisen ulko-oven tuulikaapille asti. Aulan seinille oli sijoitettu tulevien ja esitysviikolla olevien filmien mainoksia, myös muita sen aikaisia kulutustavaroita, sekä ajan vaatemuoteja, kuin alusasuja, meikkejä kenkäplankkia, tukkarasvaa, tupakkaa, pyöriä ja mopedeita esitteleviä mainoksia.

Näiden mainosten alapuolella oli sivu seinille kiinnittettyinä istuinpenkkejä, pienellä välimatkalla toisiinsa. Penkkien välissä oli tuhkakuppeja ja roskakoreja vuorotellen. Kahden muun pilarin ympärille oli rakennettu istuinpenkit. Odotustila oli mukava ja valoisa. Siitä oli helppo nousta kolmea leveää rappusta  kohden lippujen tarkastajan vartoimaa oviaukkoa.



Hetkinen odotusta puolityhjässä teatterissa, alkumusiikki alkoi soida pienen odottelun jälkeen, kuljettajan kysyessä ;) minulta joko olen avannut tuon karkkipussin, ettei rapina häiritsisi muita elokuvan alkaessa.  
Pian valot himmenivät sammuen viimein kokonaan, ovien yläpuolella olevien valojen jäädessä. Projektorin surina alkoi, parvekkeen yläpuolelta ilmaantui vaalea, taskulampun valon kiilan kaltainen valaiseva säde, jossa altapäin katsoen leijaili silmin nähden sakeana leijuvana pilvenä lumihiukkasten tapaisia hiutaleita tai pieniä hahtuvia.  

Miehet ostivat liput ja vahtimestari opasti meidät edellä kulkien ylös rappukäytävän lattiaa, lipuissa osoitetuille penkkirivi 18. ja tuolien istuimille 6-8, joista näytännön alettua siirryimme keskemmälle, tyhjille tuoleille. 
Kalteva lattia oli tuolloin kohtalainen harvinaisuus pienemmillä paikkakunnilla, kuljettajan kertoman mukaan. Salissa oli tilaa n 700 istujalle ja täysilevyisellä parvekkeella lisäksi yli 200 istumapaikkaa.

Mustavalkoinen elokuva Sinetöidyt Huulet, sen alkufilmit olivat alkaneet. Teatteri eli siihen aikaan kukoistuksensa viimeisintä, kenties sen kultaisinta aikaa.  Rakennus oli alunperin elokuvateatteri käyttöön suunniteltu, betonista rakennettu aumakattoinen, tumman ruskean-keltaiseksi maalattu, yläkerrassa oli lisäksi molemmilla sivulla useita asuinhuoneistoja.

Tämä oli ensimmäinen teatterissa katsomani filmi. Seuraavan kevään koittaessa täyttäisin yksitoista vuotta. 
Seuraavana vuonna pääsimme isosiskoni kanssa katsomaan kotimaista rillumarei elokuvaa, jossa eräs mies ahtautui matkalaukkuun, käden tai jalan jäädessä laukun ulkopuolelle vilkuttamaan.


Seuraava kolmas elokuvani tässä teatterissa oli Ben-Hur. Isäni vei isosiskoni ja minut katsomaan tuota filmiä, kökötimme traktorin perään laitetulla laverin tapaisella keväisen talvipäivän sunnuntain 13.15 alkavaan ensimmäiseen näytökseen.

Muutaman vuoden jälkeen, mopedikauden koittaessa, teatterin toiminta oli jo hiipunut vaatimattomaksi joka hiipui olemattomiin tuolla samalla vuosikymmenellä, kilpailevan Kino-teatterin viedessä niin parhaiden filmien ensi-illat kuin, muutkin vetävimmät näytännöt saaden salin täyteen näillä esityksillään. 
Teatterin omistaja keskittyi suurten voimalinjojen metallirakenteisten pylväiden valmistamiseen jossa hänen yrityksensä oli eräs johtavista alan valmistajista.  Yritys toimii yhä, tosin nyt maantierakentamisen opastepylväiden, ristikkotukien, kameramastojen ja monien muiden vastaavien rakenteiden valmistuksessa.

Tämä keskustassa oleva, vanhaan kanalaan aikoinaan tehty teatteri sinnitteli kolmen ihmisen voimin vielä seuraavat, lähes parikymmentä vuotta, kunnes iän mukanaan tuomat rajoitukset lopettivat ensin vahtimestarin sivutyöt, myöhemmin vanhan omistajattaren lipunmyynnin ja filmien tilaukset, joten myös filmien pyörittäjän, tuon toisen teatterin vahtimestarin tyttären, työt loppuivat.

Muutaman vuoden rakennus notkui tyhjillään, kunnes perikunta lopulta myi tontin.
Rakennus purettiin, tilalle rakennettiin matala, pienliiketoimintaan sopiva kiinteistö.

Pätkä eilistä oli siirtynyt, ellei suoranaisesti historian lehdille, ainakin liitereihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti