perjantai 3. kesäkuuta 2011

Luokittelu - kysymyksiä?

      

Oheisena tämä laulu, jota tykkään hoilata harvakseltaan, ja josta myös yleisö pitää.
Toiset jopa toivoo mun laulavan tätä. Vaikuttimet noille eri pyynnöille ei tiedossani.
Lisäselvityksenä kerron, ettei oheinen esitys suoranaisesti liity allaolevaan tekstiin.


Mikähän seuraavista olisi lähinnä sinun suhtautumistapaa, kiintymystäsi, mihin kuulut.

Onko sinun vaikeaa päästä lähelle toisia ihmisiä, vai kykenetkö luottamaan toiseen varauksetta.
Oletko sellainen joka haluaa elää itsenäisesti, toisista ihmisistä riippumatta, vai onko epämiellyttävä tunne, mikäli joku mahdollisesti pääsee tai tulee liian lähelle sinua, Siis liian lähelle.
Kaipaako kumppanisi kenties sinua enemmän läheisyyttä, tai läheisempää suhdetta kuin sinä.

Onko kenties niin, että sinulla on tunne ettet saa, tai voi saada toisilta ihmisiltä kaipaamaasi läheisyyttä.
Kuinka usein mietit rakastaako kumppanisi sinua, epätoivoisesti, oikeasti, tai todella sinua.
Vai murehditko usein sitä, että hän saattaa hylätä tai jättää sinut, vaikka tahtoisit kuitenkin liittyä kumppaniisi, rakastamaasi ihmiseen, entistä kiinteämmin, täydellisesti ja jokapäiväisesti.
Voisiko tämä seikka kenties juuri sellainen joka pelästyttää ja saattaa ajaa kumppanisi
kauemmaksi sinusta.

Oletko kukaties ihminen, jonka on helppoa lähestyä toisia ihmisiä. Sellainen ihminen joka ei pelkää riipuvaisuuttaan toisista ihmisistä, eikä sinua näin haittaa myös se että toiset olisivat riippuvaisia sinusta.
Etkö siis osaa pelätä että sinut voidaan jättää tai että suhde rajoittaisi jotenkin elämääsi jollakin tapaa.

Meidän ihmisten suhtautuminen eri seikkoihin, kuten esim. yllämainittuihin, saattaa johtua omien vanhempiemme suhtautumistavasta meihin lapsena, siis silloin kun olimme pieniä. 
Myös vauvojen hyvänolon tutkimukstulokset tukevat tällaista em. olettamusta.

8 kommenttia:

  1. Hieno kappale Hoikka Lasselta,tuttu kaveri.Lyhyt vastaus herkkään kysymykseesi.Luulen pääseväni lähelle ihmisiä olevani avoin? Ja kuitenkin haluan elää itsenäisesti ja pelkään naista joka rakastuu!

    VastaaPoista
  2. Hienoa, haikeeta musiikkia ja laulajan ääni oih...
    Kuulis vaan, kun hän..:))

    Tekstin joka osiosta, löysin ripauksen itseäni:)

    VastaaPoista
  3. Herkkää ja ahh.. niin kaunista musiikkia.
    Kysymykseesi vastaisin: Täytyy olla vain yksi kerrallaan..:)

    VastaaPoista
  4. Waldemar.
    Tykkään souvareista, siitä asti kun kolme kaverusta voitti sateisen
    lappeenrannan humppafestivaalit joskus vuonna -73, josta heidän taipaleensa suomessa alkoi ylös.

    Tuohon muuhun. Tuttuja ongelmia on.

    Toisaalta en halua enää elää yksin,
    ja toisaalta pelkään sitoutumista, ja pelkään myös ihastumista.

    Lisäksi pelkään usein omaa rakastumistani, josta on aikaisempia ;-)kokemuksia muutama.

    VastaaPoista
  5. Helmiina. Eikös vaan olekin!

    Aika monimuoto merkityksinen tuo laulun nimi.

    Eri kanteilta ajatellen...

    VastaaPoista
  6. Ulleriina. Kaunista on, ja vanhaa.

    Niin, yksi aina kerrallaan.
    Siitä "väliajasta" (ko) sitten voidaan olla montaa mieltä...

    Mutta jos joku ihastuu, kyllä se on hieno tuntemus.
    Myös saada se vastaanottaa.

    Rakastuminen, sese vasta tunne onkin. Jälkeenpäin sen vasta tajuaa, kun ehtii kritisoida sitä, etenkin omalta osaltaan.

    VastaaPoista
  7. Löydän lähes jokaisesta kohdasta itseäni. Ohessa ne khdat, jotka kustakin osiosta sopivat parhaiten:
    1)Onko sinun vaikeaa päästä lähelle toisia ihmisiä
    2)Kuinka usein mietit rakastaako kumppanisi sinua, epätoivoisesti, oikeasti, Vai murehditko usein sitä, että hän saattaa hylätä tai jättää sinut
    3)Etkö siis osaa pelätä että suhde rajoittaisi jotenkin elämääsi jollakin tapaa.

    VastaaPoista
  8. Tuhkimo.

    Itseltäni; Seuraavasti eri kohtiin.

    Kaikki me löydämme joistakin näistä osioista itsemme.

    1.) Joskus on vaikeata toisen ihmisen lähelle pääseminen.

    2.) Mietin usein onko tyuo toinen tosissaan, vai eikö ole. Heijastuma löytyy omista muistoista, mutta sen ei tule antaa häiritä tai hallita mahdollista tulevaa olemassa olevaa tai orastavaa suhdetta.

    Tähän kannattaa lähteä silti vaikka tulisikin myöhemmin hylätyksi ja pettyisi odotuksiinsa.

    Tämä on kuitenkin sitä ns. elämää jota ei tarvitse pelätä, vaikka juuri tätä hylätyksi tulemistaan monet pelkäävät ja miettivät etukäteen.

    3.) Mikäli on elänyt pitkän aikaa yksin, niin yhteiselo muuttaa, tai tuo esiin myös toisen huomioinnin ja huomioon ottamisen tarpeet.

    VastaaPoista