lauantai 12. maaliskuuta 2011

Järistystä.

                   




Huomenta vaan tasapuolisesti kaikille.  Harmaata, synkkää, kevyttä pakkas aamua.

Mietettä, ei pelkästään tuosta japanin tapahtumasta, vaan siitä, mitkä on ensivuoden tilanteet. Tilanteet, jotka on,  jo tuhansia vuosia vanhojen ennusteiden mukaan vasta koittamassa ihmiskunnalle vuonna 2012,  johon kaikki nuo yksiselitteisesti, yksintein ovat päätyneet.

Ken elää, hän näkee. Kuitenkin on helppo huomata kuinka haavoittuvainen tämä kaikki infrastruktuurimme luonnonvoimista on. Pahimpana maan päällisenä tulivuoret
joista saatiin hieman jo esimakua, mutta vaan hieman. 

Toinen, suurempi uhka on avaruus. Satelliitit vaikkapa ensiksi. Kun GPS systeemi, johon kaikki tuo nykyinen suuntimis, tiedonsiirto ja  mittajärjestelmät maailmassa perustuvat vaurioituu, jopa romahtaa, auringonpilkkujen, meteoriittien, jonkun muun, tai tuhkapilvien estäessä vaikkapa lentoliikenteen, radioliikenteen, puhelimien mykistyessä, missäs mentäisiin koko ihmiskunta.

Mutta kaikesta säälittelystä huolimatta, maailman meno, luonnon tuhoutuminen, sekä
ihmisten, varsinkin suurteollisuuksien etuisuuksien tavoittelu jatkuu entisellään, meidän kenenkään kykenemättä näihin millään lailla, nurkkapöytä puheita lukuunottamatta, voimatta vaikuttaa. 

Olipa kerran, aikoja, jolloinka vastustettiin, jopa ase kädessä, suunnitelmatalouksien toteuttamista. Suomeenkin pyydettiin apua toisesta demokratian kehdosta, edustajalta yhdysvaltojen (ase-apua)ruotsin suurlähettiläältä (-39), johon saatiin häneltä vastaus.

Te olette kansakuntana niinpaljon edellä naapurimaatanne, että mikäli stalin liittää teidät osaksi neuvostoliittoaan, erotutte sieltä edelleen omana kansananne, ominaisuuksienne, nerokkuutenne, yritteliäisyyden ja keseliäisyytenne ansiosta.
(Yhdysvalloissa oli laki, joka kielsi kaiken sotatarvikkeiden myynnin ulkopuolisille)

Ja kuinkas sitten kävikään. Hieman sen jälkeen meidät myytiin ketään ampumatta tuonne euromaihin kuuluvaksi, olemmehan euroopplaisia, kunnolisia sellaisia.
Ja kumma kyllä, taas, nuo samat tutut komissaarit, jotka ennenkin meitä hallitsivat ja joita edelleen kammoen pokkuroimme, tulevat jälleen jälkipolville (toivottavasti) tutuksi.

Mutta nythän tämä ei ole suomettumista. Ei. Pois se meistä. Tämä on yhteiseurooppalaisuutta.  

Kaivinkonealaa sivuten, huomioiden alan työllistävä vaikutus, olisi suotavampaa kuin pohjanlahden täyttäminen jätemailla, kärrätä esimerkiks tuohon lahteen täytteeksi, tuota susirajan tuntumassa olevaa maamassaa,  torneålaaksosta alkaen, suoran maayhteyden luomiseksi, ja palata alkuperäisen emäkotimaan helmaan, koko rapakon leveydeltä ja pituudelta, joki säilyttäen.

Vaasa - uumaja linjaan asti olis mielestäni semmoinen sopiva ensi-toteutus etapiksi.
Homma sinänsä ei olisi kovin tekninen edes toteutettavaksi. Ovathan suurimman luonnon muokkaamisen aloittaneet monet muutkin kuin hollantilaiset, tai brasilialaiset.

Suurimmat ja myös pahimmat näistä ovat Israel ja neuvostoliitto, joiden kuuskymmen luvun kastelujärjestelmät, sekä monien suurien jokien vedenjuoksutusten virtaus suuntien muuntamiset ovat eräs pahimpia kuivuuden lisäämisen ilmiöitä, joita ihminen on tehnyt. 

Juomavesi on kuitenkin ensimmäisiä, josta jokapuolella alkaa olla puutetta, niilläkin alueilla joissa se vielä on vapaana monikasallisista vesimonopoleista, ja vaapasti aina
kaikkien saatavilla, ken tarvitsee. Tulentekovälineitä on vielä, sekä suomessa puuta.
Suurin osa ruokapuolesta taitaa sesijaan, kuten vaatetuksetkin, olla tuontitavaraa.

Onneksi sentään. Meillä on edes  E10 bensa, jota muilla kaikilla (harmitus sentään) ei vielä ole.








6 kommenttia:

  1. Ei tarvittu sen suurempaa katastrofia kuin kolmen tunnin sähkökatkos eilen illalla kun ainoa mikä toimi, oli lankapuhelin. Kauempaa heijastellut katuvalo, luminen luonto ja taivaan kuu valaisivat sen verran, että löysin tulitikut ja pitkään niitä raavittuani ja monta tikkua katkottuani sain tulen kynttilään. Taskulmappau ja radion patterit ovat nyt osotoslistalla. Kännykkä olisi tietenkin myös toiminut siihen asti kun akussa olisi riittänyt virtaa. Pakastekaapin sisällön siirsin parvekkeelle.

    VastaaPoista
  2. Pienestä on, oikeastaan aina, kaikki kiinni :)
    Kävin vettä hakemassa, kun ei kraanasta yllättäin tullut, kuin liru, sitten loppui.

    Täällä on muutenkin kumma tuo vesijuttu. Tulee kuulemma hulaude, ei sentään cumlaude, järvestä.
    Usein suihkussa käydessä vesi on niinkuin ruunanpissaa, mutta tummempaa, ilman mitään ennakkivaroituksia, ja kalvo on pinnalla, vettä tarvitessaan.
    Talvella on parempimakuista.
    Kesällä, melkein "aurajokelaista".

    VastaaPoista
  3. olet aikaasi seurannut...näin se menee.. ihmiset pitäisi jotenkin muuttaa, lobotoida tai jotain.. että loppuisi tämä maailman tuhoaminen.

    mutta ehkä tuo luonto lobotoi meidät lähivuosina jos ei kuukausina, ja jos jättää jäljelle sen 10% meistä idiooteista, niin hyvä jos olisivat luontoihmisiä ja täys vegaaneja..

    vai että pohjanlahtea meinaat, että täyttävät, no johan on.. sehän olisi ihan sika mieletön idea.
    siis huono. ne länsirannikon ihanat hiekkarannat ja meri, juuri niissä on se elämä. kukas sen täytetyn alueen omistaisi. huh alkaisi poian kiista ruotsin kanssa, ja onkos niiltä kysytty..en ole kuullut tästä hankkeesta.. hoh hoijaa , e-10..bensasta en osaa sanoa, kun ei ole muuta kuin lehti tietoa, sekin on hyvin ristiriitaista, ensin peloteltiin kovasti, sitten alettiin perua...se kaupallinen propakada koneisto on yhtä kamala kuin poliittisetkin..

    VastaaPoista
  4. Sanos, nyymiseni muuta. Kyllä luonnon voimat lobotoi, kirurginen pakkotoimi kun mielisairaaloista meillä on kuulemma jo poistettu.

    Meinaaksää, ettei itärajalla ole hiekkaa, ja hienoa kaikenlisäksi.
    Älä pelkää, kyllä siellä ylempänä sitä on.
    Sitäpaitsi pintaa tulee yleensä aina hienompi kerros, karkeampi alle, ainakin maarakennustöissä.
    Huomaathan suomenkielen monimuotoisuuden seuraavassa.

    Maarakentajat ja Maanrakentajat. ;)Onko mitä eroa, näillä toisiinsa.

    Jaa. Niinkö! :):)

    Mutta. Propagandasta ollaan yhtämieltä. Kaikesta sellaisesta.

    VastaaPoista
  5. Niin. Piipahdus jopa suosikkifäriäni. Punaista.
    Mutta kai kevättalvellakin sopii.

    VastaaPoista