keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Pitkä ilta, aamuun.

                        



Pitkänpitkä ilta, sitten yö, odotella tulevan aamun koittoa.  Pilvinen taivas ei paljasta
onko tähtinen taivas saati kuun nousua ja täytymisen astetta. Nyt jo kolmas huonosti
nukuttu yö. Kummallista, aina tämä nousevan kuun vaiheen aika, jolloin ei nukuta.

Muutama huonosti vuoteessa vietetty tunti, nekin vain jonkin asteisessa horroksessa.
Näin on ollut jo hetken, johtuneeko sitten nousevasta kuusta, horoskooppimerkistäni
vaiko jostain itsesuccestoinnista tämän asian suhteen. Mutta näin taas kuitenkin on.

Ei nukuta. Koko tämä viikko, aina siihen asti kun täysikuu alkaa vajeentumaan, unettomuutta esiintyy. Onneks on monenmonta kunnolla nukuttua varstossa jotenka
kait se tämäkin aika jälleen kulunee horrostellessa ja valveilla.  Vasta 18. pv:n jälkeen helpottanee jälleen.

Näihin ennustuksiin en kuitenkaan usko, paremminkin vaan siihen että antaa itsensä mennä yli omien uniensa, kun ei heti välittömästi tottele alkavia väsymyksen merkkejä.

Nyt kuitenkin valvotaan ja käyn kurkkamassa mitä uutta musikkitarjontaa Esan kanssa
löydetään esitettäväksi. Tässä vaiheessa käy joskus kateeksi tuota plätyn valikoimaa,
joka on peijakkaan laaja, monipuolinen. Vaivaa on joku nähnyt sen eteen, laatiessaan.

Kohtahan tuo nähdään, mitä on tarjolla. Toivotaan toiveiden löytyneen valikoimiin.
Tämmästä, natinata, tällä kertaa.

6 kommenttia:

  1. Mukavaa loppuvuotta sullekin sinne Tampereen suunnalle. Mikä ihimeen laaja valikoima mulla on, sinähän se laulelet laijasta laitaan, älä yhtään väheksy.
    Löyvät juutuupistakin hienoja kipaleita ja sitten vielä tiijät jottain noista laulajista ja säveltäjistä sun muista. Minä ku en muista nimiäkään, mutta hällä väliä, porskutellaan menemään.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa tutulta tuo unettomuus, mutta minulla nyt jo paremmalla puolella, kun sitä sisäistä kelloa on rukattu oikeaan aikaan.

    VastaaPoista
  3. Kiitti, Plättyskä. Pannarit menis, vadelmahillolla!:)
    Mitä noihin valikoimiin tulee, niin muistelen sulla olleen sellaisia vanhoja hyviä, harvinaisempia kappaleita, joita ei juuri enää löydy tuutista ja joita opettelin jo pienenä. Sen takia+laajuuden, vaikoimasi on mun mielestäni hyvä.

    VastaaPoista
  4. Huomenta Marizan. Jonkinlaista horrosta, aamu kahdeksan jälkeisestä tähän asti. Kummaa tunne kun on liki nukuksissa ja silti kuulee-aistii mitä ympärillä tapahtuu..
    Vielä muutama päivä, toivottavasti.
    Tuo sisäinen kello, sese kyllä olis hyvä selitys.

    VastaaPoista
  5. Se sisäinen kello oli lääkärin määritelmä minun unettomuuteeni, oli ilmeisesti oikeassa.

    VastaaPoista
  6. Se on aika voimakas kellopeli. En ole koskaan tarvinnut herätyskelloa
    lun mukulana oppi herään jo heti kuuden jälkeen. Nyt heräilin just ja oottelen aamukaffetta tippuvaks.
    16t liki yhtämittaista unta. Olo on, kuin mankelinläpi tulleelta :)

    VastaaPoista