tiistai 14. joulukuuta 2010

Rakkauden suuri voima

                        

                                                           

Oheisen videon alapuolella oli, tai on edelleen, seuraava teksti:

Tapasin joskus naisen, jolla oli syöpä korvassa ja tein hänestä laulun.
Ajattelin, että rakkauden suuri voima voisi hänet parantaa, 
kun lääkäri oli antanut hänelle elinaikaa vain kaksi vuotta.
Kuitenkin siitä on kulunut jo ehkä viisi vuotta.


Psygiatrit väittävät rakkauden kestävän puoli vuotta.  (TV ohjelma, H Lauerma)
Jokainen päätelköön omalta osaltaan onko se näin.
Rakastutaanko me ihmiset vain rakkauden tunteeseen, vai kenties toiseen ihmiseen.

Kuka ei jaksa rakastaa, kunnioittakoon edes, kuka ei ihailla tai sääliä,
älköön edes vihatko tai halveksiko.     
                                                                                                 Eino Leino

8 kommenttia:

  1. hieno teksti. jospa sitä myös toteuttaisi? itse kukin?

    VastaaPoista
  2. Niin. Kukapa sen taitaisi.

    Kuitenkin meidän tulee myös muistaa;
    Metsällä on myös usein taipumus vastata, niin kuin sinne on huudeltu.

    VastaaPoista
  3. Kaunista musaa sulla,ihan tippa lins
    sissä pyörii,olen kuunnellut niitä
    aika paljon ja myös kauniita sanoi
    tuksia.Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Sen taitaa hän, joka RAKASTAA muutakin kun täydellisyyttä. Ensin pitää rakastaa vajavaisuutta,ainakin toipumisajan.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi. Tattis. Pientä lipsuntaa mulla joskus totutusta

    VastaaPoista
  6. Rakkaus olis helppoa, jos sille olisi joskus aikoinaan saanu vastakaikua. Nyt se alkaa jo oleen mennyttä.

    VastaaPoista
  7. Kauniin erikoisen ihmetyttävä rakkauslaulu.. kiittää!

    VastaaPoista
  8. Kiitos. Ole hyvä. Made by Esan tuotantoa.

    VastaaPoista